Turun Seudun Osuuspankissa korkeakouluyhteistyö on tuttua. Asiasta informoidaan talon sisällä säännöllisesti ja paljon. Yrityksen pääkumppani opiskelijayhteistyössä on Turun ammattikorkeakoulu. ”Olemme määritelleet tarkasti ne alat, joiden kanssa teemme yhteistyötä", kertoo Osuuspankin kehittämispäällikkö Merja Pekkanen. "Ehtona on, että opiskelijalla on koulutuksensa kautta mahdollisuus päästä finanssialalle töihin. Tällä haluamme varmistaa, että tradenomiopiskelijat saavat työkokemusta omalta alaltaan. Haluamme myös auttaa opiskelijoita tutkinnon saavuttamisessa.”
Osuuspankissa tiedostetaan, että finanssialan ammatilliset taidot opitaan vasta käytännön työtehtävissä. Opiskelijat kuitenkin antavat yritykselle oman panoksensa. "Vaikka opiskelijoilla ei vielä olekaan niin paljon ammatillista osaamista, he tuovat meille omaa erityisosaamistaan, esimerkiksi kielitaitoa ja tietoteknisiä taitoja."
Korkeakouluyhteistyön avulla Osuuspankki tasoittaa työmääriä ja tutustuu tuleviin finanssialan työntekijöihin. Tälläkin hetkellä talossa olevista viidestäkymmenestä tradenomista valtaosa on ollut työsuhteessa yrityksessä jo opiskeluaikanaan. Osuuspankissa pidetään tärkeänä, että yritys toimii finanssialan opiskelijoiden ”hautomona” ja antaa pohjan alalla työskentelyyn, vaikka opiskelijat lopulta sijoittuisivatkin muualle töihin. ”Tällä tavoin myös tavoitteemme jakaa taloudellista osaamista ja toteuttaa yhteiskuntavastuutamme toteutuu”, Pekkanen selventää.
NCC on Suomen suurimpia rakennusalan yrityksiä. Myös NCC:llä opiskelijoille tarjotaan monipuoliset työssäoppimisen mahdollisuudet. Opiskelijoita tulee yritykseen pääasiassa rakennusalan, maanmittauksen, arkkitehtuurin, lvi-suunnittelun, infra-alan ja rakennusinsinöörin koulutusohjelmista. ”Meille tulevilla opiskelijoilla on mahdollisuus kehittyä eritasoisissa harjoittelutehtävissä vaikka koko opintojensa ajan”, kertoo NCC:n HR Specialist Petra Paajanen. ”Tehtävien vaativuustasoa nostetaan osaamisen kehittymisen myötä. Harjoitteluun tulevat sijoitetaan heti oikeisiin rakennuskohteisiin, aluksi haalariharjoitteluun, jossa opiskelijat keskittyvät rakentamisen perustöihin työntekijöinä. Toisena harjoitteluvuonna opiskelijat suuntaavat työnjohtoharjoitteluun, ensin yksinkertaisempiin ja taitojen kasvaessa vaativampiin työnjohtotehtäviin. Opiskelijoiden oma aktiivisuus ja kiinnostus asioihin on tie päästä kokeilemaan uutta ja laajentamaan osaamista.”
Kuten Osuuspankissa, myös suuri osa NCC:lle harjoitteluun tulevista jää taloon. Harjoittelu nähdään merkittävänä väylänä kasvattaa uusia osaajia alalle. "Opiskelijat oppivat valtavasti harjoittelun aikana, ja toisaalta antavat jokavuotisessa harjoittelun palautekyselyssä huikean hyviä arvioita työyhteisöjen vastaanottavaisuudesta, rennosta meiningistä sekä opista ja avusta, jota kokeneemmat ammattilaiset tarjoavat. Monella on kova nälkä oppia todella laajasti, joten heille kannattaa myös tarjota laajat oppimismahdollisuudet", Paajanen kehottaa.
Osuuspankki on Turun Kauppakorkeakoulun kummiyritys, ja lisäksi yrityksellä on viisi kummiopiskelijaa. Kummitoiminnalla tähdätään pitkäjänteiseen yhteistyöhön opiskelijan ja työnantajan välillä. ”Kummius tarkoittaa sitä, että teemme nimettyjen opiskelijoiden kanssa yhteistyötä heidän opintojensa alusta asti”, Pekkanen selittää. Kummiopiskelijat tulevat Osuuspankkiin osa-aikaisina, osallistuvat harjoitteluun, tekevät opinnäytetyönsä yrityksen ohjauksessa ja mahdollisesti myös työllistyvät taloon valmistumisensa jälkeen.
”Kannustaisin työnantajia aktiivisuuteen oman paikkakuntansa korkeakoulujen kanssa", Pekkanen kehottaa. "Yhteistyö on helppoa, kun yhteyshenkilöiden kanssa pitää tiiviisti yhteyttä. Korkeakoulu-kontaktien kautta voi solmia yhteistyösuhteita ja siten luoda ja ylläpitää myönteistä, aktiivista työnantajakuvaa myös nuorten aikuisten keskuudessa. Tämä taas varmistaa, että saamme työntekijöitä tulevaisuudessakin.”
Teksti: Janita Jalonen
![]() |

Yritys tarjoaa vuosittain harjoittelu-paikan, kesätyöpaikan tai opinnäyte- ja projektityömahdollisuuden yli 400 opiskelijalle. Systemaattinen kasvatus ammattiin harjoitteluohjelman avulla nähdään yhtenä tärkeimmistä muodoista uusien osaajien rekrytoimisessa.
Työllistää: Suomessa lähes 2700 henkilöä.

Harjoittelun lisäksi yritykseen tulee opiskelijoita osa-aikatyöhön, projektitehtäviin ja mentoroitaviksi. Osuuspankin opiskelijaverkostossa oleville tarjotaan mahdollisuutta opinnäytetyön tekemiseen yrityksen ohjauksessa.
Osuuspankin työntekijät käyvät korkeakouluissa luennoimassa finanssiasioista, osallistuvat kampustapahtumiin ja opastavat opiskelijoita tutustumiskäynneillä yritykseen. AMK-opiskelijoille on tarjolla myös uudenlainen kummiopiskelijamahdollisuus.
Työllistää: Turun seudulla lähes 400 henkilöä.
Yhteistyö on helppoa, kun korkeakoulukontaktien kanssa pitää tiiviisti yhteyttä.
Kommentoi ""