Yaran Uudenkaupungin toimipisteeseen tulee yli 300 kesäharjoittelu-paikkahakemusta vuodessa. Näistä noin kymmenesosalle pystytään tarjoamaan paikka. Monilta eri koulutusaloilta tuleville opiskelijoille on tarjolla monenlaisia tehtäviä asentajaharjoittelijoista toimisto-, asiantuntija- ja esimiestehtäviin, joita tarjotaan pidemmälle opiskelleille.
Yara Suomi Oy:n HR Business Partner Eija Kesti ja HR Specialist Anneli Lehtonen puhuvat painokkaasti korkeakouluyhteistyön puolesta. Sekä Kesti että Lehtonen toteavat, että harjoittelupaikkojen ja opinnäytetoimeksiantojen tarjoaminen opiskelijoille on yksi ison teollisuusyrityksen tärkeimmistä tehtävistä ja myös osa yhteiskuntavastuuta.
Harjoitteluihin tarvittavaa rahoitusta ei Yara Suomessa ole haettu korkeakouluilta, vaan yritys panostaa harjoittelijoihin itse. ”Pyrimme toimimaan yhteiskunnan toiveiden mukaisesti ja palkkaamaan harjoittelijoita”, Kesti selventää. ”Harjoittelijoille maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa – myös silloin, kun opiskelijat eivät sitä itse osaa pyytää. Jokainen meistä on ollut joskus opiskelija ja on hyvä miettiä asiaa myös siltä kannalta”, Kesti kehottaa.
Lehtonen avustaa ja ohjaa esimiehiä harjoittelijoiden rekrytoinneissa Yaran Uudenkaupungin ja Harjavallan toimipisteissä. Uudet harjoittelijat toivotetaan tervetulleiksi taloon useimmiten kaikille yhteisellä brieffauksella, minkä jälkeen kukin perehdytetään työtehtäväänsä omalla osastollaan. Ensimmäinen kuukausi harjoittelijan ajasta käytetään ohjaukseen, jonka aikana harjoittelija ja ohjaaja tekevät työtä työparina.
Työtehtäviin pyritään valitsemaan mahdollisimman sopivat henkilöt, minkä vuoksi kaikille hakijoille tehdään heti rekrytoinnin alussa työtapa-analyysi. ”Pyrimme siihen, että opiskelijalla on mahdollisuus nähdä juuri se ala ja ammattiympäristö, josta hän voi jatkossa löytää oman työtehtävänsä”, Kesti selventää. ”Näin harjoittelija ja työnantaja kohtaavat toisensa parhaalla mahdollisella tavalla”, Lehtonen lisää.
Harjoittelujakson lopuksi järjestetään seurantakeskustelu, jossa pohditaan puolin ja toisin, mitä harjoittelusta on jäänyt mieleen. Tavoitteena on aina molemmille osapuolille positiivinen lopputulos. "Se palkitsee työyhteisönkin, kun opiskelijat lähtevät täältä hyvillä mielin", Kesti muistuttaa.
Yarassa jokainen harjoittelija on potentiaalinen tulevaisuuden rekrytointi. ”Melkeinpä aina, kun on ollut tarjota paikka, joku opiskelijoista on jäänyt meille töihin harjoittelun jälkeen”, Kesti miettii. Yarassa halutaan myös tukea vaativampiin tehtäviin tähtäävien työntekijöiden jatko-opintoja. Näissä tapauksissa osan työajasta saa käyttää opiskeluun. Panostuksesta on hyötyä sekä opiskelijalle että työnantajalle - opiskelija saa mahdollisuuden edetä urallaan, yritys jo hyväksi todetun työntekijän.
Kesti haastaa opiskelijat, korkeakoulut ja työnantajat mukaan entistä tiiviimpään yhteistyöhön: ”Pitkän työuran tehneenä näen työssäoppimisella entistä suuremman merkityksen. Oman alan harjoittelu on opiskelijalle yksi tärkeimmistä keinoista saada itselleen elämässä pitkälle kantava työmotivaatio. Korkeakouluissa taas pitäisi miettiä, miten tuoda työelämätaidot osaksi opetusta entistä paremmin. Ja työnantajille sanoisin, että pidetäänpä huoli nuoristamme ja kannetaan yhteiskuntavastuumme!”
Teksti: Janita Jalonen
|
|

Harjavalta-Uusikaupunki -toimipaikka
Korkeakouluyhteistyö on sisällytetty Yaran globaaliin henkilöstöstrategiaan.
Työllistää: Suomessa lähes 900 henkilöä.
Toimiala: Maailmanlaajuisesti toimiva kivennäislannoitteiden, teollisuus-kemikaalien ja ympäristönsuojelu-tuotteiden toimittaja.
Toimipaikat: Toimipaikkoja yli 50 maassa; Suomessa Uudessa-kaupungissa, Siilinjärvellä, Harjavallassa, Kokkolassa ja Helsingissä.
Pidetään huoli nuorista ja kannetaan yhteiskuntavastuumme!
Kommentoi ""