Opinnäytetyö tuo lisäarvoa myös työpaikalle

Harjoittelujen ja muiden työssäoppimisjaksojen aikana voi miettiä, löytyisikö harjoittelijalle työpaikalta myös opinnäytteen aihe. Työnantajat kertovat, miten opinnäytetoimeksiannot yleensä lähtevät liikkeelle ja mitä töiden ohjaus edellyttää työpaikalta.

Opiskelijoita kannustetaan ottamaan harjoittelustaan kaikki irti ja pohtimaan työn ohessa, löytyisikö meiltä myös aihe opinnäytetyölle. Eräskin opiskelija tekee meille tällä hetkellä gradua täällä saman katon alla. Kun olen sitoutunut opinnäytteen ohjaamiseen, niin silloin ohjattava saa ottaa minuun yhteyttä milloin vain, ettei työ ohjauksen puutteen vuoksi veny. Opiskelijalle on hirveän tärkeää saada palautetta ja päästä keskustelemaan työstään.
Elli Heikkilä, Siirtolaisuusinstituutti

Mahdollisuutta opinnäytetyön tekemiseen tarjotaan osalle opintojensa loppuvaiheessa oleville harjoitteluun osallistuville opiskelijoille. Opinnäytetyön aihe määräytyy todellisen tarpeen mukaan, mikä lisää työn mielekkyyttä sekä opiskelijan että työnantajan näkökulmasta.
Petra Paajanen, NCC

Tarjoamme opiskelijaverkostossamme mukana oleville mahdollisuuden tehdä opinnäytetyönsä meille. Opinnäytetoimeksiantojen tavoitteena on aina auttaa opiskelijaa saamaan tutkintonsa valmiiksi. Toisaalta on tärkeää, että työstä on meille yrityksenä lisäarvoa. Opinnäytetöiden aiheiden etsiminen on meillä keskitetty henkilöstöosastolle. Osastolla opinnäytteistä pidetään kirjaa ja koordinoidaan esimerkiksi töiden ohjaajia. Näin työt, niiden aiheet ja ohjaajat pysyvät hallinnassa.
Merja Pekkanen, Turun Seudun Osuuspankki

Teksti: Janita Jalonen

Opinnäytetyö

 

Opiskelijalle on tärkeää päästä keskustelemaan työstään.

 

Millaisia opinnäytteet ovat?Millainen sopimus opinnäytetyöstä?

 

 

 

Kommentoi

Kommentoi ""

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

Korkeakouluosaajat.fi on korkeakoulujen tuottama palvelu työnantajille.