Opiskelijan ohjaus: näin me sen teimme

Harjoitteluun tulevan opiskelijan työpaikkaohjaukseen kannattaa panostaa. Hyvin toimivalla ohjauksella varmistetaan, että harjoittelusta tulee antoisa niin työnantajalle kuin opiskelijallekin.

Harjoittelijoille kerrotaan talon tavat ja heidät esitellään henkilökunnalle. He ovat osa meitä, työyhteisön täysivaltaisia jäseniä. Kaikki ovat tykänneet, kun tänne saadaan uusia kasvoja. On myös hirveän tärkeää, että työtehtävien taustat kerrotaan. Siten opiskelija ymmärtää, mitä osaa hän tekee jossakin isommassa kokonaisuudessa, mihin hänen tehtävänsä liittyy.
Elli Heikkilä, Siirtolaisuusinstituutti

Meillä opiskelijalle nimetään ns. ”mentori”, joka opastaa opiskelijaa oman työnsä ohella.
Eero Seppänen, Capricode Oy

Opiskelijalle tulee nimetä tukihenkilö, esimerkiksi samassa huoneessa työskentelevä vakituinen, joka auttaa vastaan tulevissa käytännön ongelmissa. Työtehtävät kannattaa miettiä huolella etukäteen, jotta opiskelija pääsee heti hommiin.
Ulla Tapaninen, MKK

Ohjaajan tulee olla saatavilla, sillä harjoittelija tarvitsee tehtävästä riippuen lähes päivittäin jonkinlaista tukea.
Tuulikki Kruhse-Poutanen, Vaasan kaupunki

Meillä on yksi supertärkeä perussääntö opiskelijan ohjauksessa: opiskelija on ensimmäisestä päivästä lähtien osa organisaatiotamme, kuuluu työyhteisöömme ja ”meihin”! Tämä on myös asia, josta olemme saaneet positiivista palautetta loppukeskusteluissa. Opiskelijan ensimmäisten työpäivien aikana hänen kanssaan käydään aloituskeskustelu, jossa pohditaan harjoittelun tavoitteita ja odotuksia puolin ja toisin. Harjoittelun puolivälissä tsekataan, että suunta on ollut oikea, ja lopussa kirjataan ylös plussat ja miinukset puolin ja toisin.
Salme Mattila, Reilun kaupan edistämisyhdistys

Harjoittelijoille ja opinnäytetyöntekijöille nimetään talon sisältä henkilö, joka on opiskelijan ohjaaja. Kaikki harjoittelijat ovat yhden yksikön, henkilöstöosaston, alla. Näin ohjausta on helpompi koordinoida, kun opiskelijoita on paljon.
Merja Pekkanen, Turun Seudun Osuuspankki

Harjoittelijalle suunnitellaan selkeä tehtäväkokonaisuus, nimetään tutori ja tarjotaan työpiste sekä välineet. Meillä on harjoittelijoillekin toimenkuvat. Opiskelijalla on kuitenkin myös mahdollisuus esittää toiveita siitä, mihin hän haluaisi keskittyä. Osalle pyritään luomaan jokin suurempi tehtäväkokonaisuus, jota harjoittelija hoitaa kohtuullisen itsenäisesti. Opiskelijat ovat kokeneet tämän hyvänä ja palkitsevana järjestelynä.
Carita Kuusinen, Kepa

Omatoimisuus on toki hyve, mutta harjoittelijaa ei silti saa jättää oman onnensa nojaan tekemään ”jotain mitä nyt keksisit tehdä”. Työtehtäviä pitää voida muokata kummankin tarpeita vastaaviksi. Sekä harjoittelijan että työnantajan on hyvä pohtia, mitä harjoittelulta toivoo. Joustavuuttakin siis tarvitaan.
Reeta Partanen, Reilun kaupan edistämisyhdistys

Yksilölliset erot vaikuttavat ohjauksen tarpeeseen enemmän kuin opintojen sisältö. Ohjaus vaatii aluksi vakiväeltä ajankäyttöä, mutta vähän aikaa talossa olleet osaavat jo työtehtävänsä omatoimisesti.Jukka Rissanen, Pharmatest Services Ltd.

Harjoittelujakson lopuksi järjestetään seurantakeskustelu, jossa pohditaan puolin ja toisin, mitä harjoittelusta on jäänyt mieleen.
Eija Kesti, Yara Suomi Oy

Olen pitänyt harjoittelijan kanssa palaverin vähintään kerran viikossa, alkuun useampiakin kertoja. Harjoittelija on kulkenut mukanani erilaisiin tapaamisiin ja tapahtumiin, jolloin olemme voineet keskustella matkan aikana. Omasta työstäni noin 1/4 menee opiskelijan ohjaukseen.
Kaarina Korventaka, Inspia Oy